Tänään vietetään naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.

Muistan, kun kävelin kaverin kotibileisiin Koskelassa, ja matkalla mieshenkilö yritti tulla lähelleni eikä luovuttanut. Kaikkialla oli pimeää. Yritin kävellä rivakasti eteenpäin. Yhtäkkiä mies juoksi minut kiinni ja tarttui lujaa olkavarresta. Yritin pyristellä irti. Pelkäsin, että hän on liian voimakas ja kaadun maahan. Onneksi jalassa oli lenkkarit. Onneksi olin silloin harrastanut hiukan kamppailulajeja ja saanut siitä itsetuntoa. Onneksi pääsin irti. Onneksi jaksoin juosta koko matkan kerrostalon rappukäytävään. Kaikki näistä asioista olivat sattuman kauppaa.

Liian moni meistä tietää, miltä kylmät avaimet tuntuvat puristettuna käteen, kun joku seuraa kotimatkalla, ja liian moni tietää, millaista on jättää kivat korkokengät kotiin, koska silloin pystyy tarvittaessa juoksemaan. Yli 15-vuotiaista naisista puolet on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa Suomessa, eikä tekijä ole usein tuntematon kadulla, vaan oma kumppani. Lähes 20 prosentissa henkirikoksista puoliso murhaa naisen.

Meidän on päästävä eroon väkivallasta ja tuettava sen kokeneita. Syylliset on saatava oikeuteen. On hyvä, että hallitus on esittänyt yhdenvertaisuusvaltuutetulle oikeutta valvoa paremmin naisiin kohdistuvan ja perheväkivallan lainsäädännön toimivuutta, saada tietoa ja tehdä aloitteita. Vaadimme myös Euroopan parlamentissa, että EU kirjaa sukupuolittuneen väkivallan torjumisen lainsäädäntöön, ja asettaa kaikkia jäsenmaita velvoittavat kriteerit sen torjumiseksi.

Väkivaltaa kokevat ansaitsevat oikeutta. Kuten ystäväni Mercedes laulaa biisissään: “Ei koskaan enää”.