Ihmisen ja luonnon on päästävä harmoniaan ja tasapainoon keskenään

”Luonnon kantokykyä ei saa ylittää. Ihmisen sietokykyä ei saa ylittää”, kuten Erkki Pulliainen aikoinaan kirjoitti. Nyt olemme ylittäneet molemmat. Mielenterveys kärsii, lähimetsää kaadetaan, luonnonpuistoissa on avohakkuita ja ilmastokriisi uhkaa eläinlajeja.

Vietän itse paljon aikaa luonnossa aina, kun voin (tämä kuva vaellusretkeltä Ruotsissa). Toivon, että Suomessa yhä useammalla olisi se mahdollisuus. Meidän täytyy pitää huolta luonnosta sekä lähellä, että kaukana. Luonnolla on myös vahva yhteys mielenterveyteen. Jos luonto kärsii, niin kärsii ihminenkin: ja jos kävelee metsässä kymmenen minuuttia, jo se tutkitusti laskee stressitasoja merkittävästi. 

Ilmastokatastrofissa luonto kyllä lopulta jää. Ihmislaji on se, joka lähtee. Kärsii kuivuudesta, pandemioista, nälänhädästä. Kyse onkin ennen kaikkea meidän tulevaisuudestamme. Luonnon suojeleminen on elämän suojelua. 

Luonnon suojeleminen ei ole kallista tai vaikeaa. Luonnon suojeleminen on sitä, että eduskunta ei enää kaataisi rahaa ympäristölle haitallisiin tukiin, kuten saastuttavaan energiaan ja lyhyisiin lentoihin niillä väleillä, joilla on myös nopea junareitti. Luonnon suojeleminen on sitä, että olisi kannattavampaa korjata kuin heittää pois, sitä, että kasvisruoka olisi edullisempaa ja tuettua. Luonnon suojeleminen on suojeltuja hehtaareja maata ja metsää, puhtaita vesistöjä ja energiaa, ja saimaannorpan auttamista.

Pulliainen oli Vihreiden ensimmäisiä kansanedustajia ja hän kirjoitti myös, että ”Päätösten pitkäaikaisvaikutukset on otettava huomioon. Yhtään laskua ei saa maksattaa tulevilla sukupolvilla.” Tästä olen samaa mieltä. Ei jätetä jälkeemme mielenterveyden ja luonnon kriisiä, vaan torjutaan ne. Koska keinot meillä jo on.